Häät eli vihkiminen

Kirkollinen avioliittoon vihkiminen on pyhä toimitus sekä oikeudellinen tapahtuma, jossa pyydetään liitolle Jumalan siunausta. Vihittävät sitoutuvat toisiinsa  ja liitto saa yhteiskunnallisen vahvistuksen.

Avioliitto voidaan solmia joko kirkollisesti tai siviiliviranomaisen edessä. Kirkollisen vihkimisen toimittaa pappi ja se tapahtuu käsikirjan mukaan. Kirkollinen vihkiminen edellyttää, että molemmat kuuluvat kirkkoon ja ovat käyneet rippikoulun. Kirkollisesti voidaan vihkiä myös sellaiset parit, joista toinen kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja toinen johonkin muuhun kristilliseen kirkkoon tai uskontokuntaan.

Avioliittoon vihittävät sitoutuvat julkisesti elämään keskenään avioliitossa myötä- ja vastoinkäymisissä. Paikalle kokoontunut seurakunta rukoilee  vihittävien ja heidän tulevaisuutensa puolesta. Häät eivät aina vaadi kirkkotilaa ja suurta vierasjoukkoa. Kirkollinen vihkiminen voidaan järjestää yksinkertaisestikin, jolloin paikalla on vihkiparin lisäksi pappi ja kaksi todistajaa.

Avioliiton siunaaminen

Siviiliviranomaisen edessä tai muualla kuin Suomessa solmittu avioliitto voidaan siunata kirkollisesti. Avioliiton siunaaminen tapahtuu kirkossa tai muualla asianmukaisessa paikassa. Avioliiton siunaaminen on mahdollinen silloinkin kun vain toinen puolisoista kuuluu kristillliseen kirkkoon tai kumpikaan aviopuolisoita ei kuulu.   

Toimitus muistuttaa pitkälti kirkollista vihkimistä. Merkittävin ero on kysymysten sanamuodossa. Avioliiton siunaamisen kaavassa ei ole sormusrukousta eikä sormuslupauksia. Sormusten vaihtamisen katsotaan kuuluvan avioliittoon vihkimiseen. 

 

Käytännön asioita vihkimisestä

Vihkitoimituksesta sovitaan ottamalla yhteyttä kirkkoherranvirastoon. Kirkollinen vihkiminen voi tapahtua kirkossa, kotona tai muussa sopivassa paikassa.

Ennen vihkimistä vihkipari tapaa papin kanssa jolloin tutustutaan ja sovitaan vihkimisen yksityiskohdista. Häiden musiikkivalinnoista kannattaa olla yhteydessä kanttoriin.  Vihkiharjoitus voidaan myös pitää.

 

Avioliiton esteiden tutkinta myös sähköisesti

Kirkko on avannut asiointipalvelun, jossa voi hoitaa avioliiton esteiden tutkinnan sähköisesti. Palvelu on tarkoitettu kaikille pareille, jotka haluavat saada vireille avioliiton esteiden tutkinnan. 

Esteiden tutkinta on hyvä suorittaa viimeistään kolme viikkoa ennen vihkimistä.

Siirry palveluun